Tämä kirjoitussarja sisältää muistiinpanoja Law of One / Ykseyden laki -kanavointikokonaisuudesta. Löydät saman sisällön videomuodossa Neljäs tiheys -Youtubekanavalta.
Miten Orionin imperiumi on auttanut Maapallolla?
“Arviolta noin 3600 vuotta sitten, kuten mittaatte aikaa, oli tulva niitä Orion-ryhmästä, kuten kutsutte niitä. Johtuen kasvavasta negatiivisesta vaikutuksesta ajattelun ja käytöksen vääristymiin, ne pystyivät aloittamaan työskentelemään niiden kanssa, joiden vaikutelma muinaisilta ajoilta, kuten voisitte sanoa, oli, että he olivat erityisiä ja erilaisia. Olento Konfederaatiosta, monia, monia tuhansia vuosia sitten, se jota voitte kutsua “Yahwehiksi”, oli geneettisesti kloonaamalla saanut aikaan nämä tietyt taipumukset näiden kansojen keskuudessa, jotka olivat hiljalleen siirtyneet asumaan Egyptin läheisyyteen, sekä myös moniin, moniin toisiin paikkoihin, hajaantumalla maamassa Mun uppoamisen jälkeen. Täällä Orion löysi hedelmällistä maaperää, johon istuttaa negatiivisuuden siemenet, nämä siemenet, kuten aina, ollen elitismiä, erilaista, niitä, jotka manipuloivat tai orjuuttavat toisia.” Ra 24.6
Siten Orionin operaatio alkoi n. 1600 ennen ajanlaskun alkua ja jatkui noin 600 vuotta. Aiemmassa sessiossa kuulimme jo Jahvesta, joka oli geneettisesti modifioinut Marsista siirrettyjen olentojen ruumiita positiiviset oppimisen tavoitteet mielessään. Ajan myötä tämä oli kuitenkin aiheuttanut lievää elitististä ajattelua, johon Orion pääsi nyt iskemään.
Ra toteaa, että tuohon aikaan oli kunnollinen pyyntö tälle negatiiviselle informaatiolle, eli olennot omasta vapaasta tahdostaan halusivat tätä muiden alistamisen ja elitismin informaatiota. Orion-ryhmällä olikin siis tuona aikana lähettiläs jatkuvasti taivaalla. Lähettiläs oli “tulista luontoa”, jonka päiväsaikaan pilvet peittivät. He lähettivät ajatuksia potentiaalisesti negatiivisuuteen kallella oleville ihmisille jaa lisäksi aiheuttivat erilaisia tuli-ilmiöitä ja muita ihmeinä pidettäviä tapahtumia erilaisten ajatusrakennelmien avulla.
Kaiken tämän aikana Jahve tunsi suurta velvollisuutta näille ihmisraukoille. Kuitenkin, tänä aikana Orion-ryhmä oli onnistunut tuomaan ihmisille ajatuksen, että Jahve oli nimenomaan pääsyyllinen tälle elitistiselle ajattelulle. Tässä vaiheessa Jahve ryhtyi lähettämään positiivista filosofiaa, n. 300 vuotta Orion-ryhmän operaatioiden alusta.
Telepaattisen yhteyden lisäksi tässä vaiheesa Jahvekin käytti ajatusmuotoja luomaan skenaarioita viestimään mysteeriä, oletuksena sisältäen paljon asioita jotka tunnemme nykyisin Raamatun tarinoina. Lisäksi tässä vaiheessa Jahve toteutti toisen vierailunsa maapallolla ja paritteli, josta syntyi ryhmä nimeltä Anak. Tämän tavoitteena oli luoda vahvempi positiivisen polun porukka.
Orion-ryhmä joutui lopulta poistumaan fyysisesti taivaaltamme n. 3000 vuotta sitten. He olivat onnistuneet luomaan tälle tietylle ryhmälle tunteen elitismistä, mutta sitten tapahtui niin sanottu diaspora, joka hajautti tämän ryhmän ja teki heistä nöyrempiä ja vähemmän sotaisia, tietoisempia Luojan rakkaudesta.
Kaiken tämän kahden ryhmittymän välisen ajatusten siirron kautta syntyi ajattelu armageddonista
“Niin sanotuille profeetoille annettiin usein sekoitettua tietoa, mutta pahin mitä Orion-ryhmä pystyi tekemään oli aiheuttaa näiden profeetoiden puhumisen tuhosta, sillä profetia niihin aikoihin oli ammatti niille, jotka rakastivat kanssaolentojaan ja toivoivat vain palvella heitä ja Luojaa.” Ra 22.14
Miten Maapallo eroaa keskivertoplaneetoista?
“Atlantislaisten tapauksessa annetun informaation laajennukset johtivat niihin sotaisuuden vääristyneisiin aktiviteetteihin, jotka johtivat lopulliseen toiseen Atlantiksen katastrofiin 10 821 vuotta sitten, kuten mittaatte aikaa. Monet, monet joutuivat siirtymään johtuen yhteiskunnallisista toimista sekä Atlantiksessa ja niillä alueilla mitä te kutsuisitte Pohjois-Afrikan aavikoiksi, jonne jotkut atlantislaiset olivat menneet ensimmäisen konfliktin jälkeen. Maan muutokset jatkuivat johtuen näistä, mitä te kutsuistte ydinpommeiksi ja muiksi kristalliaseiksi, upottaen viimeiset suuret maamassat noin 9600 vuotta sitten” Ra 24.4
Heti alkuun Jahve rikkoo, hyvää tarkoittaen, vapaa tahtoa ja luo geneettisesti erilaisen rodun. Ensimmäisessä sadonkorjuussa ei satoa. Toisessa sadonkorjuussa minimaalinen sato. Viimeinen sykli pelkkää sekoilua. Filosofisesti kehittyneille atlantislaisille annetaan lisää tietoa ykseydestä ja parantamisesta, mikä lopulta korruptoituu ja koko sivilisaatio tuhoutuu. Egyptissä alkuperäinen Ran tavoite korruptoituu täysin ja eliitti ottaa vallan. Etelä-Amerikassa tulokset parempia, mutta lopputulos sama.
“Oli selvää ei vain meille, mutta myös Valtuustolle ja Suojelijoille, että meidän menetelmämme eivät olleet soveliaita tälle tietylle planeetalle. Meidän asenne siten on ollut varovainen, tarkkaavainen ja jatkuvasti etsivä löytäen luovasti löytää tapoja, joissa meidän olentojen yhteydenotto voisi palvella pienimmällä mahdollisella vääristymällä ja ennen kaikkea pienimmällä mahdollisella todennäköisyydellä tulla perversoiduksi tai antiteesiksi verrattuna meidän intentioon tiedon jakamisessa.” Ra 24.4
Siksi Ra-materiaaleissa usein kysymyksiin ei vastata. Siksi emme ole tavanneet alieneita. Mikä tätä planeettaa oikein vaivaa?
Loppukevennys
Villi salaliitoteoria on, että Yhdysvaltain presidentti Dwight Eisenhower tapasi alieneita 1950-luvulla. Tähän Ra toteaa:
“Se, josta puhut, tapasi ajatusmuotoja, jotka ovat erottamattomia kolmannesta tiheydestä. Tämä oli testi. Me, Konfederaatio, toivoimme näkevämme mitä tapahtuisi jos tämä erittäin positiivisesti orientoitunut ja yksinkertaisesti mukava ihminen ilman merkittäviä vääristymiä valtaan kohtaisi rauhanomaista informaatiota ja mahdollisuuksia, joita voisi niistä seurata. Havaitsimme, että tämä olento ajatteli, että ne hänen suojeluksessaan eivät kykenisi käsittelemään konsepteja muista olennoista ja muista filosofioista. Siten päästiin ymmärrykseen, että molemmat osapuolet jatkoivat omia teitään; ja erittäin hiljainen kampanja, kuten olemme kuulleet teidän kutsuvan sitä, jatkui hälyttäen teidän kansoja meidän läsnäoloon hitaasti. Tapahtumat ovat ohittaneet tämän suunnitelman.” Ra 24.19